Romeo ja Julia 2 on jatko-osa klassiselle rakkaustarinalle eli mitä sen jälkeen tapahtui, uutena ja raikkaana versiona. Valot luovat uskomattoman rosoisenkauniin maiseman, hyödyntäen tilan takanäyttämölle asti.
Valot rytmittävät vahvasti toiminnallisen esityksen lähes meditatiiviseen katselukokemukseen.
Valosuunnittelu rikkoo omia rajojaan teatterin, tanssin ja rock-genren yhdistyessä näyttämöllä upeiksi taistelukohtauksiksi.
Lisätietoja esityksestä Kotkan Kaupunginteatterin sivuilta
maanantai 9. helmikuuta 2015
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Videosäde-ehdokas: Tiiti Hynninen: Romeo ja Julia
Tiiti Hynnisen videosuunnittelussa Seinäjoen kaupunginteatterin esityksessä Romeo ja Julia on vahva, omannäköisensä visuaalinen ilme. Videot
eivät todellakaan ole tapettina taustalla, vaan ottavat tilaa haltuun.
Materiaali on näyttävää, mutta perustuu yksinkertaisiin
ideoihin ja jokaisella klipillä on perusteltu paikkansa.
Videosuunnittelu on orgaaninen ja merkittävä osa esityksen dramaturgista
kerrontaa. Videot määrittelevät pitkälti koko esityksen visuaalisen
ilmeen ja ne ovat osaltaan luomassa esityksen kaikilta muiltakin
osa-alueiltaan vahvaa tyylilajia.
Lisätietoja esityksestä Seinäjoen kaupunginteatterin sivuilta
Lehdistökuvia
Esityksen traileri
Lisätietoja esityksestä Seinäjoen kaupunginteatterin sivuilta
Lehdistökuvia
Esityksen traileri
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Videosäde-ehdokas: Joona Pettersson: Talvisirkus Uni
Videosuunnittelun
surrealistinen kuvallinen ilmaisu toi Talvisirkusperinteeseen uuden,
ajoittain humoristisen ja iloisesti yllättävän tason. Pyöreä toistuva
muoto niin lattiaprojisoinnissa, useissa erikokoisissa roikkuvissa
projisointipinnoissa sekä pyöreän muodon huomioonottaminen
kuvamateriaaleissa teki videoiden ilmeestä linjakkaan ja liikkeessä
olevan. Esityksen uni-teema lunastettiin abstraktissa videoilmaisussa
kiitettävästi.
Esityksen traileri
Lisätietoja esityksestä Talvisirkuksen sivuilta.
Esityksen traileri
Lisätietoja esityksestä Talvisirkuksen sivuilta.
torstai 27. marraskuuta 2014
Äänisäde-ehdokas: Mikko Hynninen: Days Without Names
Hynnisen äänisuunnittelu on saumattoman kokonaistaideteoksen tyylikäs ja vahva osatekijä, joka kommunikoi erinomaisesti sekä visuaalisen että tanssillisen rytmin kanssa. Äänisuunnittelu on dynamiikaltaan erittäin hienovarainen ja harkiten toteutettu kokonaisuus. Yksinkertaiset ideat luovat näyttämölle rikkaan ja yllättävän akustisen maailman. Äänisuunnittelu tulkitsee omalta osaltaan mielenkiintoisesti teoksen tematiikkaa ja onnistuu saattamaan katsojan, muiden teoksen osatekijöiden ohella, lähes meditatiiviseen tilaan, jossa teoksen aika ja paikka katoaa.
Hynnisen äänelliset ideat muodostavat kokonaisuudessaan yksinkertaisen nerokkaan, tarkasti mietityn kokonaisuuden!
Lisätietoja esityksestä Zodiakin sivuilta.
Hynnisen äänelliset ideat muodostavat kokonaisuudessaan yksinkertaisen nerokkaan, tarkasti mietityn kokonaisuuden!
Lisätietoja esityksestä Zodiakin sivuilta.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Äänisäde-ehdokas: Tuomas Norvio: Mortal Road Movie
Norvion äänisuunnittelu on esityksen alla, päällä ja sisällä. Se antaa tilaa, esiintyjille ja katsojille. Se uskaltaa olla sekä hiljainen että voimallaan kuulijansa mukaansa tempaava. Se heittää katsojan vahvasta tunnelmasta toiseen. Nerokasta elektronisen musiikin ja rytmien yhdistämistä sielukkaan viola da gamban sointiin. Esityksen läpi yhteneväistä visuaalisuutta ei tarvitse välttämättä kompata yhden tyylilajin äänellä. Teoksen äänisuunnittelu on ehjä ja taidolla toteutettu kokonaisuus.
Lisätietoja esityksestä Sari Palmgrenin sivuilta.
Lisätietoja esityksestä Sari Palmgrenin sivuilta.
perjantai 17. lokakuuta 2014
Valosäde-ehdokas: Jani-Matti Salo: Ihanat ihmiset
Jani-Matti Salon tila-valo-ratkaisu esitykseen Ihanat ihmiset on todella
tyylikäs ja toimiva. Harvinaisen ilmava, hengittävä ja pelkistetyssä
kliinisyydessään osuva valosuunnitelma luo toimivan kehyksen sekä
tunnelmalle että reaalipaikalle ja -ajalle. Video toimii hienoeleisesti
valon jatkeena. Tarkat leikkaukset ja siirtymät tukevat dramaturgiaa ja
ohjausta täydellisesti. Harkituista elementeistä otetaan kaikki irti,
silti pysyen yhtenäisessä estetiikassa.
Pressikuvia
Lisätietoja esityksestä Q-teatterin sivuilta.
Pressikuvia
Lisätietoja esityksestä Q-teatterin sivuilta.
Äänisäde-ehdokas: Johanna Storm: Kuningas kuolee
Kuningas kuolee on kokonaistaideteos; kaikki osat ovat erittäin
perusteltuja, tyylikkäitä ja tukevat yhteistä kokonaisuutta. Johanna
Stormin äänisuunnittelu on herkkä, elimellinen osa kokonaisuutta – täysin
välttämätön, ilman tarvetta ottaa efektiivistä ja näyttävää roolia.
Äänisuunnittelun tehtävä on esityksessä perinteisen hienovarainen, mutta
sen keinot raikkaita, persoonallisia ja moderneja. Äänimaailma luo
tunnelmaa suorien vihjeiden lisäksi assosiaatioilla, ilman tarvetta
mielikuvituksettomaan yksi yhteen -kuvitukseen.
Lisätietoja esityksestä Kansallisteatterin sivuilta
Lisätietoja esityksestä Kansallisteatterin sivuilta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)