Kuvatodisteita palkituista

Mitä virallisimmat palkintokuvat

Heidi Soidinsalo, Minna Tiikkainen

Minna Tiikkainen, Heidi Soidinsalo, Timo Teräväinen, viaton sivullinen

Palkitut ja SVÄL:n arvovaltaista edustusta

Vuoden 2012 Säde-palkinnot jaettu

Vuoden 2012 Säde-palkinnoissa painottuu valo-, ääni- ja kuvasuunnittelijan vahva rooli esityksen lähtökohtana ja tyylilajin määräytymisessä. Raati jakoi ensimmäistä kertaa myös erityispalkinnon. Säde-palkinnot jaettiin Thalia-gaalassa Seinäjoella, paitsi erityispalkinto, joka jaettiin Helsinki-Seinäjoki-junassa aiemmin samana päivänä.

Raatiin kuuluivat Kristian Ekholm, Sinikka Isoniemi, Mia Kivinen, Jukka Kuuranne, Ina Niemelä, Pietu Pietiäinen ja Miika Riikonen. Päätökset palkintojen saajista tehtiin jäsenistön antamien arvioiden pohjalta.

Kuva-Säde

Palkinnon saaja: Timo Teräväinen esityksestä Patriarkka
Kansallisteatteri, ohjaus Juha Jokela

Teräväisen ja työryhmän näyttämölle jalostama videokerronnan estetiikka hipoo Patriarkassa täydellisyyttä. Säästeliäästi mutta äärimmäisen tarkasti käytettyä videota ei voisi esityksestä irrottaa mitenkään. Tyylitellyt kameralähikuvat tarjoavat mahdollisuuden pienieleiseen elokuvanäyttelemiseen, sekä ajan ja paikan vaivattomiin siirroksiin – usein simultaanisti näyttelijöiden, lavastuksen ja koko tekniikan saumattomalla yhteispelillä.

Pelkistetty ja videokuvan ehdoilla toteutettu lavastus tarjoaa paikoilleen liukuvat pinnat myös taustaprojisointeihin, joissa ovet ja ikkunat aukeavat vähäeleisiin mutta paljon kertoviin maisemiin. Patriarkka on täynnä todella kauniita, mietittyjä siirtymiä kuvista toisiin sekä niiden loistavaa, hengittävää rytmitystä. Projisointien vahva asema esityksessä ei vie huomiota näyttämötoiminnasta, vaan antaa mahdollisuuden sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien havainnointiin.

Valo-Säde

Palkinnon saaja: Minna Tiikkainen esityksestä Grind
Koreografia ja tanssi Jefta Van Dinther

Grindin huikea visuaalisuus pelaa pitkälle valon intensiteettien hienovaraisten vaihteluiden sekä täydellisen pimeyden kanssa. Kolmen hengen työryhmä on saanut liikkeen, valon ja äänen ilmaisuvoimiin poikkeuksellista saumattomuutta ja esitys on kokemuksena transsitila. Se iskee suoraan ytimeen ja luo omalakisensa maailman, joka kiehtoo ja lumoaa. Tiikkaisen äärimmäisen tarkka, nerokas leikki näköaistin kanssa harhauttaa ja luo hämmentäviä jälkikuvia sekä silmille että mielelle.

Teoksen lähtökohtana on ollut, että sen jokainen valollinen ja koreografinen ratkaisu on sidoksissa toisiinsa, eikä valossa ja liikkeessä erikseen ole mitään järkeä. Tuloksena on liikkeestä, valosta - ja äänestä - muodostuva visuaalisesti ja rytmillisesti ainutlaatuinen, totaalinen taideteos.

Ääni-Säde

Palkinnon saaja: Heidi Soidinsalo esityksestä Play Alter Native
Teater Viirus, ohjaus Anni Klein

Heidi Soidinsalon vaikuttava äänisuunnittelu ratkaisee esityksen Play Alter Native tyylilajin ja rytmittää sitä harvinaisen konkreettisesti. Esitys on tekstitetty äänisuunnittelulla, joka palaa modernilla ja sarjakuvamaisella otteella elokuvien vanhaan foley-estetiikkaan. Hallitsevasta ja poikkeavastakin roolistaan huolimatta äänisuunnittelu ei ole erikoisuudentavoittelua vaan se toimii hienosti myös käytännössä esityksen oleellisena osana, ei pelkästään mielenkiintoisena konseptina.

Ääni on poikkeuksellisen vahva osa esitystä, joka osoittaa, että aina ei tarvitse ottaa perinteisiä lähtökohtia annettuina. Kun koko ryhmä toimii yhteisen ratkaisun puolesta, on samantekevää, onko esityksen johtotähti ääni, näyttelijäntyö, teksti, jokin muu vai ne ihan kaikki.

Jyrki Karttunen on ihana -palkinto

Säde-radin erityispalkinto myönnettiin Jyrki Karttunen Kollektiville kiitokseksi esityksestä Jeminan monta elämää.

Jyrki Karttunen on ihana. Jemina on ihana. Jeminan valot, äänet, puvut, maskeeraus ja niiden suunnittelijat ovat ihania. Merenneito on ihana. Tekstit ja ohjaus ovat ihania. Feministinen rajajumppa on ihana. Esityksen painotuotteet ovat ihania. Pupen ja Jeminan duetto on ihana. Tuotanto on ihana. Esityksen kokonaisuus on erityisen, yltiöpäisen, hurjan, megalomaanisen ihana. Esityksen jälkeen myös katsojan elämä on ihanaa, ainakin hetken.

Kiitos.

Kuva-Säde-ehdokas: Jouka Valkama: Romeo&Julia

Valkaman kuvamateriaali on yksinkertaista, tyylikästä ja äärimmilleen hiottua. Kuvasuunnittelu on esityksen rinnakkaisraita, joka kohtaa live-esiintyjät kommentoiden, joskus pääosassa, joskus tanssijoiden kanssa rinnan. Kuvan hidas mustavalkoisuus sopii esityksen kokonaisvisuaalisuuteen hyvin ja sitä tehokkaampia ovat silloin tällöin ilmenevät värit. Tyylikkäässä synkkyydessään kuvamateriaali on jatkuva muistutus siitä, kuinka tässä kuitenkin tulee käymään.

Lisätietoja Susanna Leinonen Companyn sivuilta.

Kuva-Säde-ehdokas:Timo Teräväinen: Patriarkka

Tyylipuhdasta ja monipuolista videon käyttöä osana esitystä.

Patriarkka on täynnä todella kauniita, mietittyjä siirtymiä kuvista toisiin sekä erittäin korkealaatuista livevideon käyttöä. Timo Teräväinen on onnistunut uppoutumaan esityksen maailmaan niin perusteellisesti ja taidokkaasti, ettei projisointejen ja muun esityksen välillä näe minkäänlaista saumaa. Projisointeja ei voisi esityksestä irrottaa mitenkään. Kuvat tarjoilevat katsojalle mahdollisuuden kuvakulmamuutoksiin elokuvan tapaan, mutta jättäen silti vielä mahdollisuuden kokonaisuuden sekä simultaanisuuden havainnointiin. Näyttämöllä tapahtuva simultaanisuus tuntuukin upottavan projisointipinnat vielä entistäkin tiiviimmäksi osaksi esitystä.

Projisointien vahva asema esityksessä ei vie huomiota näyttämötoiminnasta, mikä lienee työryhmän tiiviin yhteistyön tulosta. Projisointipintoja on useita ja pyörönäyttämöä käytetään tehokkaasti fyysisen toiminnallisen pisteen siirtämisessä. Rytmitys on likimain täydellistä, mikä antaa mahdollisuuden katsojan seurata useita kohteita yhtäaikaisesti.

Kuva-Säde-ehdokas: Tuomo Hutri ja Jenni Valorinta: Tumman veden päällä

Tumman veden päällä -esityksessä live-kamerat tuovat esitykseen sekä realistisia tiloja, että riisuvat sen illuusioista näyttämällä kuvaukseen tarvittavan tekniikan, ihmiset ja trikit. Realismia ei kuitenkaan ole tavoiteltu kohtuuttomasti, vaan elävän kuvan keinoin on toteutettu myös hykerryttäviä nukkenäytelmällisiä osuuksia. Yksityiskohtiin suunnattu kamera paljastaa tunteet ja hämmentää mittakaavan.

Kamera ei vain todista ja lavasta, vaan on myös roolissa, antaen teatterissa harvoin nähdyn kokemuksellisen näkökulman. Näyttämöllä usein haastavat lapsiroolit on toteutettu todella tyylikkäästi kameran, lapsinäyttelijöiden ja aikuisten näyttelijöiden saumattomana yhteistyönä.

Vaikka elävä kuva on hallitsevassa roolissa näyttämöratkaisuissa, se ei riistäydy itsetarkoitukselliseksi. Kokonaisuus pysyy monipuolisuudestaan ja -tasoisuudestaan huolimatta yhtenäisenä. Paitsi temaattisesti perusteltua, kuva on myös visuaalisesti harkittua ja taiten sommiteltua.

Lisätietoja Kansallisteatterin sivuilta.