Näytetään tekstit, joissa on tunniste ääni-säde 2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ääni-säde 2012. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kuvatodisteita palkituista

Mitä virallisimmat palkintokuvat

Heidi Soidinsalo, Minna Tiikkainen




Minna Tiikkainen, Heidi Soidinsalo, Timo Teräväinen, viaton sivullinen

Palkitut ja SVÄL:n arvovaltaista edustusta

Vuoden 2012 Säde-palkinnot jaettu

Vuoden 2012 Säde-palkinnoissa painottuu valo-, ääni- ja kuvasuunnittelijan vahva rooli esityksen lähtökohtana ja tyylilajin määräytymisessä. Raati jakoi ensimmäistä kertaa myös erityispalkinnon. Säde-palkinnot jaettiin Thalia-gaalassa Seinäjoella, paitsi erityispalkinto, joka jaettiin Helsinki-Seinäjoki-junassa aiemmin samana päivänä.

Raatiin kuuluivat Kristian Ekholm, Sinikka Isoniemi, Mia Kivinen, Jukka Kuuranne, Ina Niemelä, Pietu Pietiäinen ja Miika Riikonen. Päätökset palkintojen saajista tehtiin jäsenistön antamien arvioiden pohjalta.

Kuva-Säde

Palkinnon saaja: Timo Teräväinen esityksestä Patriarkka
Kansallisteatteri, ohjaus Juha Jokela

Teräväisen ja työryhmän näyttämölle jalostama videokerronnan estetiikka hipoo Patriarkassa täydellisyyttä. Säästeliäästi mutta äärimmäisen tarkasti käytettyä videota ei voisi esityksestä irrottaa mitenkään. Tyylitellyt kameralähikuvat tarjoavat mahdollisuuden pienieleiseen elokuvanäyttelemiseen, sekä ajan ja paikan vaivattomiin siirroksiin – usein simultaanisti näyttelijöiden, lavastuksen ja koko tekniikan saumattomalla yhteispelillä.

Pelkistetty ja videokuvan ehdoilla toteutettu lavastus tarjoaa paikoilleen liukuvat pinnat myös taustaprojisointeihin, joissa ovet ja ikkunat aukeavat vähäeleisiin mutta paljon kertoviin maisemiin. Patriarkka on täynnä todella kauniita, mietittyjä siirtymiä kuvista toisiin sekä niiden loistavaa, hengittävää rytmitystä. Projisointien vahva asema esityksessä ei vie huomiota näyttämötoiminnasta, vaan antaa mahdollisuuden sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien havainnointiin.

Valo-Säde

Palkinnon saaja: Minna Tiikkainen esityksestä Grind
Koreografia ja tanssi Jefta Van Dinther

Grindin huikea visuaalisuus pelaa pitkälle valon intensiteettien hienovaraisten vaihteluiden sekä täydellisen pimeyden kanssa. Kolmen hengen työryhmä on saanut liikkeen, valon ja äänen ilmaisuvoimiin poikkeuksellista saumattomuutta ja esitys on kokemuksena transsitila. Se iskee suoraan ytimeen ja luo omalakisensa maailman, joka kiehtoo ja lumoaa. Tiikkaisen äärimmäisen tarkka, nerokas leikki näköaistin kanssa harhauttaa ja luo hämmentäviä jälkikuvia sekä silmille että mielelle.

Teoksen lähtökohtana on ollut, että sen jokainen valollinen ja koreografinen ratkaisu on sidoksissa toisiinsa, eikä valossa ja liikkeessä erikseen ole mitään järkeä. Tuloksena on liikkeestä, valosta - ja äänestä - muodostuva visuaalisesti ja rytmillisesti ainutlaatuinen, totaalinen taideteos.

Ääni-Säde

Palkinnon saaja: Heidi Soidinsalo esityksestä Play Alter Native
Teater Viirus, ohjaus Anni Klein

Heidi Soidinsalon vaikuttava äänisuunnittelu ratkaisee esityksen Play Alter Native tyylilajin ja rytmittää sitä harvinaisen konkreettisesti. Esitys on tekstitetty äänisuunnittelulla, joka palaa modernilla ja sarjakuvamaisella otteella elokuvien vanhaan foley-estetiikkaan. Hallitsevasta ja poikkeavastakin roolistaan huolimatta äänisuunnittelu ei ole erikoisuudentavoittelua vaan se toimii hienosti myös käytännössä esityksen oleellisena osana, ei pelkästään mielenkiintoisena konseptina.

Ääni on poikkeuksellisen vahva osa esitystä, joka osoittaa, että aina ei tarvitse ottaa perinteisiä lähtökohtia annettuina. Kun koko ryhmä toimii yhteisen ratkaisun puolesta, on samantekevää, onko esityksen johtotähti ääni, näyttelijäntyö, teksti, jokin muu vai ne ihan kaikki.

Jyrki Karttunen on ihana -palkinto

Säde-radin erityispalkinto myönnettiin Jyrki Karttunen Kollektiville kiitokseksi esityksestä Jeminan monta elämää.

Jyrki Karttunen on ihana. Jemina on ihana. Jeminan valot, äänet, puvut, maskeeraus ja niiden suunnittelijat ovat ihania. Merenneito on ihana. Tekstit ja ohjaus ovat ihania. Feministinen rajajumppa on ihana. Esityksen painotuotteet ovat ihania. Pupen ja Jeminan duetto on ihana. Tuotanto on ihana. Esityksen kokonaisuus on erityisen, yltiöpäisen, hurjan, megalomaanisen ihana. Esityksen jälkeen myös katsojan elämä on ihanaa, ainakin hetken.

Kiitos.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ääni-Säde-ehdokas: Tuomas Norvio: Pastoraalisinfonia


Pastoraalisinfonia on malliesimerkki kokonaistaideteoksesta: Sen kaikki osat toimivat täydellisesti toistensa kanssa, eikä missään niistä olisi järkeä yksin. Vaikka musiikin ja äänisuunnittelun raja on erityisen vaikea erottaa, kuuluu Norvion persoonallinen ote selvästi. Äänisuunnittelu rytmittää, leikkii ja tyylittelee - se toimii viimeistelevänä liimana muutenkin hitsautuneessa esityksessä.

Lisätietoja esityksestä Takomon sivuilta.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Ääni-Säde-ehdokas: Kasperi Laine: Romeo&Julia

Romeo&Julian äänisuunnittelu on erinomainen esimerkki siitä, miksi esityksessä kannattaa olla äänisuunnittelija, vaikka käytettäisiin olemassa olevaa musiikkia. Laine luo osin musiikkia korostavaa, osin sitä vastaan pelaavaa äänimaailmaa ja saa aikaan osiaan suurempaa synergiaa. Jylhä, karheudessaan vaikuttava äänisuunnittelu sekä kunnioittaa alkuperäistä musiikkia että on aivan oma, luontevasti tässä päivässä oleva kokonaisuutensa.

Lisätietoja Susanna Leinonen Companyn sivuilta.

Ääni-Säde-ehdokas: Tuomas Fränti: Jeminan monta elämää

Äänisuunnittelijaa ei ole piilotettu tarkkaamoon vaan hänellä on näkyvä rooli esityksessä, bändin liiderinä, muusikkona ja esiintyjänä. Tuomas "Puppe" Fräntin suunnittelutyö tukee esityksen korkettavaa tarinaa naisesta/miehestä, se antaa Jeminan elämälle tunnelmaan upottavan soundtrackin. Fräntin äänisuunnittelu on herkkää ja huolella suunniteltua - yhtä vaaleanpunaista kuin valot ja lavastus ja yhtä riemastuttavaa kuin salitanssiduetto puun takaa!

Lisätietoja esityksestä Zodiakin sivuilta

torstai 15. marraskuuta 2012

Ääni-Säde-ehdokas: Juho Lukinmaa: Maa on syntinen laulu

Teatteri vanhan Jukon Maa on syntinen laulu -esityksen äänisuunnittelu on röyhkeän läsnäoleva, eikä pyydä anteeksi olemassaoloaan. Se hyökkää päälle olematta asiaan kuulumatonta tai esitykseen sopimatonta melua. Pitää tyylillisesti linjansa ja toisen puoliskon äänen käyttö dramaturgisena elementtinä osoittaa rohkeutta luottaa äänisuunnittelun voimaan. Kriitikon sanoin: "Teatteri Vanha Juko saa Mukan soimaan".

Lisätietoja esityksestä Teatteri vanhan Jukon sivuilta.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Ääni-Säde-ehdokas: Timo Hietala: Tumman veden päällä

Hienosti kokonaisuuteen integroitu ja näytelmän tunnelmassa vahvasti elävä musiikki ja äänisuunnittelu. Kiinnostavuutta lisää läpi esityksen tapahtuva, tallennettuun materiaaliin sulautuva live-äänen ja -musiikin tuottaminen näyttämöllä. Esityksen äänimaailma on sekä taidokas äänisuunnittelullinen sävellys että musiikillinen äänisuunnittelu.

Lisätietoja esityksestä Kansallisteatterin sivulla.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Ääni-Säde -ehdokas: Heidi Lind: Play Alter Native

Heidi Lindin äänisuunnittelu ratkaisee esityksen Play Alter Native tyylilajin ja rytmittää sitä harvinaisen konkreettisesti. Esitys on tekstitetty äänisuunnittelulla, se palaa modernilla, sarjakuvamaisella otteella vanhaan foley-estetiikkaan. Hallitsevasta ja poikkeavastakin roolistaan huolimatta äänisuunnittelu ei ole erikoisuudentavoittelua tai yhden vitsin toistamista. Se toimii myös käytännössä, ei pelkästään mielenkiintoisena konseptina.

Play Alter Native on osa Viiruksen Det lystna landet -esitystä. Esityksiä 20.4. asti Viiruksessa