Valo-Säde-ehdokas: Hanna Käyhkö: Romeo&Julia

Käyhkön lähes materiaalinen valo tekee tilaa melkein yhtä konkreettisesti kuin lavastuskin. Viileät sävyt ja runsaat kontrastit korostavat tarinan jääväämätöntä traagisuutta ja kauneudessaankin synkkää loppua. Voimakkaat, selkeät valon suunnat luovat vahvasti kolmiuloitteista, jylhää estetiikkaa, joka antaa esitykselle vahvan oman leimansa.

Lisätietoja Susanna Leinonen Companyn sivuilta.

Ääni-Säde-ehdokas: Kasperi Laine: Romeo&Julia

Romeo&Julian äänisuunnittelu on erinomainen esimerkki siitä, miksi esityksessä kannattaa olla äänisuunnittelija, vaikka käytettäisiin olemassa olevaa musiikkia. Laine luo osin musiikkia korostavaa, osin sitä vastaan pelaavaa äänimaailmaa ja saa aikaan osiaan suurempaa synergiaa. Jylhä, karheudessaan vaikuttava äänisuunnittelu sekä kunnioittaa alkuperäistä musiikkia että on aivan oma, luontevasti tässä päivässä oleva kokonaisuutensa.

Lisätietoja Susanna Leinonen Companyn sivuilta.

Ääni-Säde-ehdokas: Tuomas Fränti: Jeminan monta elämää

Äänisuunnittelijaa ei ole piilotettu tarkkaamoon vaan hänellä on näkyvä rooli esityksessä, bändin liiderinä, muusikkona ja esiintyjänä. Tuomas "Puppe" Fräntin suunnittelutyö tukee esityksen korkettavaa tarinaa naisesta/miehestä, se antaa Jeminan elämälle tunnelmaan upottavan soundtrackin. Fräntin äänisuunnittelu on herkkää ja huolella suunniteltua - yhtä vaaleanpunaista kuin valot ja lavastus ja yhtä riemastuttavaa kuin salitanssiduetto puun takaa!

Lisätietoja esityksestä Zodiakin sivuilta

Valo-Säde-ehdokas: Harri Peltonen: Hair

Maukas, maltillinen ja mehevä musikaalivalosuunnittelu. Tarkkuutta ja kokeilevuutta. Teatteritila otettu mukaan kuviin varsinaisen lavastuksen lisäksi. Hienot RGB-varjot katsomossa tapahtuvissa joukkokohtauksissa. Siististi toteutettua liikkuvien käyttöä. Rytmikästä ajoa. "Toisenlainen musikaalivalosuunnittelu" vailla turhaa vätkytystä.
Lisätietoja esityksestä Lahden kaupunginteatterin sivuilta

Valo-Säde-ehdokas: Minna Tiikkainen: Grind

Teos on huikea. Kokonaisuus on rakennettu hyvin yksinkertaisilla elementeillä ja visuaalisuus pelaa pitkälle intensiteettien vaihteluiden sekä totaalisen pimeyden kanssa. Kolmen hengen työryhmä on saanut liikkeen, valon ja äänen ilmaisuvoimiin poikkeuksellista saumattomuutta ja esitys on kokemuksena transsitila. Se iskee suoraan ytimeen ja luo omalakisensa maailman, joka kiehtoo ja lumoaa. Näköaistin kanssa leikitään nerokkaasti, harhautetaan ja luodaan hämmentäviä jälkikuvia sekä silmille että mielelle. Valo on jatkuvassa liikkeessä, vaikka liikkuvia valonheittimiä ei käytetä - se ikään kuin värisee läpi teoksen. Valo-operointi elää teoksen mukana hyvin elävänä osana. Työskentely on äärimmäisen tarkkaa ja lopputulos on sekä visuaalisesti että rytmillisesti tyylikäs.

Lisätietoja esityksestä teoksen koreografin Jefta van Dintherin sivuilta.

Ääni-Säde-ehdokas: Juho Lukinmaa: Maa on syntinen laulu

Teatteri vanhan Jukon Maa on syntinen laulu -esityksen äänisuunnittelu on röyhkeän läsnäoleva, eikä pyydä anteeksi olemassaoloaan. Se hyökkää päälle olematta asiaan kuulumatonta tai esitykseen sopimatonta melua. Pitää tyylillisesti linjansa ja toisen puoliskon äänen käyttö dramaturgisena elementtinä osoittaa rohkeutta luottaa äänisuunnittelun voimaan. Kriitikon sanoin: "Teatteri Vanha Juko saa Mukan soimaan".

Lisätietoja esityksestä Teatteri vanhan Jukon sivuilta.

Kuva-Säde-ehdokas:Timo Teräväinen: Patriarkka

Tyylipuhdasta ja monipuolista videon käyttöä osana esitystä.

Patriarkka on täynnä todella kauniita, mietittyjä siirtymiä kuvista toisiin sekä erittäin korkealaatuista livevideon käyttöä. Timo Teräväinen on onnistunut uppoutumaan esityksen maailmaan niin perusteellisesti ja taidokkaasti, ettei projisointejen ja muun esityksen välillä näe minkäänlaista saumaa. Projisointeja ei voisi esityksestä irrottaa mitenkään. Kuvat tarjoilevat katsojalle mahdollisuuden kuvakulmamuutoksiin elokuvan tapaan, mutta jättäen silti vielä mahdollisuuden kokonaisuuden sekä simultaanisuuden havainnointiin. Näyttämöllä tapahtuva simultaanisuus tuntuukin upottavan projisointipinnat vielä entistäkin tiiviimmäksi osaksi esitystä.

Projisointien vahva asema esityksessä ei vie huomiota näyttämötoiminnasta, mikä lienee työryhmän tiiviin yhteistyön tulosta. Projisointipintoja on useita ja pyörönäyttämöä käytetään tehokkaasti fyysisen toiminnallisen pisteen siirtämisessä. Rytmitys on likimain täydellistä, mikä antaa mahdollisuuden katsojan seurata useita kohteita yhtäaikaisesti.